Opiskelu

MITÄ OPIN ENSIMMÄISESTÄ HAKUKERRASTA?

Eilen saatiin tulokset lääkiksen pääsykokeen ensimmäisestä vaiheesta. En tällä kertaa päässyt jatkoon, mikä oli kyllä ihan arvattavissa. Kulunut kevät on ollut meille hakijoille aivan kamala kaiken epätietoisuuden ja jatkuvien muutosten takia. Olen huojentunut, että kevät on ohi ja voin lopullisesti kääntää katseen kirjoituksia ja ensi kevään pääsykoetta kohti. Kuluneet 9 kuukautta ovat olleet todella opettavaisia …

Perhe

LAPSELLE LUKEMINEN

Lukutaidon ja kielellisen kehityksen kannalta lapsen ensimmäiset elinvuodet ovat erityisen tärkeitä. Lapselle lukeminen on tärkeä osa lapsen puheen- ja kielenkehitystä. Lisäksi sillä on vaikutusta lapsen mielikuvitukseen, tunteiden käsittelyyn sekä myöhempään koulumenestykseen ja -myönteisyyteen. Lapsi, jolle on luettu kirjoja ääneen, omaa usein lopulta moninkertaisen sanavaraston niihin lapsiin nähden, joille ei ole luettu. Perusta lapsen kielen- ja …

Perhe

MITEN MEILLÄ SYÖDÄÄN?

Meillä syödään terveellistä ja monipuolista tavallista kotiruokaa. Lapsemme on nyt puolitoistavuotias ja syö ihan samaa ruokaa kuin mekin. Vauvanruokia ei siis tarvitse enää tehdä tai ostaa, mikä on helpottanut ruuanlaittoa todella paljon. Onneksemme hän on myös kaikkiruokainen, eikä ole vielä yhtäkään ruokaa, mistä hän ei olisi pitänyt. Hän on myös tottunut mausteisiin ja esimerkiksi ruokaan …

Opiskelu

SUUNNITELMA SYKSYN YO-KIRJOITUKSIIN – TAVOITTEENA NELJÄ LAUDATURIA

Vihdoin me lääkishakijat saatiin tieto siitä, kuinka pääsykokeet tullaan nyt poikkeusoloissa järjestämään. Pääsykoekiintiö, jolla minun oli tarkoitus pyrkiä sisään, pienennettiin 49 %:sta vain 25 %:iin. Lisäksi ensimmäinen vaihe tehdään verkossa, mikä mahdollistaa vilpin käytön ensimmäisessä osassa. Mahdollisuuteni päästä sisään tänä vuonna laski siis olemattoman pieneksi. Niinpä oli aika kehittää uusi lukusuunnitelma kohti lääkistä. Toki aion …

Perhe

NUORENA ÄIDIKSI – KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA

Olen aina tiennyt haluavani nuorena äidiksi. Olen myös aina kokenut suurta kiitollisuutta siitä, että äitini on minua vain 20 vuotta vanhempi. Uskon, että se on yksi suurimmista syistä, miksi olemme aina olleet niin läheisiä. On muutenkin ihanaa, kun vanhemmat ja isovanhemmat ovat nuoria. Tavallaan käsite nuori äiti on mielestäni hassu. Olen äiti siinä missä 30-vuotiaskin …

Perhe

KANNATTAAKO LAPSESTA JULKAISTA KUVIA SOMESSA?

Kun odotimme esikoistamme, olimme mieheni kanssa vahvasti sitä mieltä, ettei lapsemme kasvoja tulla näyttämään somessa. Mutta kun lapsemme syntyi, oli ihanaa julkaista hänestä kuva Instagramiin ja Facebookiin, jotta ystävät ja sukulaiset näkisivät, millainen pieni tyttö meille oli syntynyt. Ajattelimme, että siinä vaiheessa hän oli vielä niin pieni, ettei häntä kyseisestä kuvasta tunnistettaisi myöhemmin. Ja niinhän …

Parisuhde

PARISUHDEAIKA KORONAVIRUKSEN AIKANA JA 5 TREFFI-IDEAA KOTIIN

Miten viettää parisuhdeaikaa, kun ei ole mahdollista hyödyntää tukiverkostoa? Meillä on normaalioloissa todella hyvä ja laaja tukiverkosto. Isovanhemmat rakastavat viettää aikaa lapsenlapsensa kanssa ja tyttäremme nauttii mummolassa olemisesta. Normaalisti vietämme noin kerran tai kaksi kertaa kuukaudessa muutaman tunnin ihan kahdestaan mieheni kanssa. Käymme esimerkiksi leffassa ja syömässä, istumme iltaa ystäviemme kanssa tai käymme rauhassa kahdestaan …

Opiskelu, Parisuhde, Perhe

5+2 UNELMAA

Rakastan unelmoimista! Se on ihanaa ja koen, että kun osaa unelmoida, on myös helpompi saavuttaa asioita. Toki pelkkä haaveilu ei riitä vaan sen lisäksi unelmien eteen on usein tehtävä paljon töitä. Minulla on kahdenlaisia haaveita. On lähitulevaisuuden haaveita, joiden eteen teen päivittäin töitä tai joista puhutaan useammin ja niitä varten on mahdollisesti mietitty jokin aikataulu. …

Opiskelu

RUNKO ETÄOPISKELUUN – TÄMÄN AVULLA TAUKOSI EIVÄT VENY LIIAN PITKÄKSI

Kotona opiskelussa tärkeintä on säilyttää rutiinit ja pitää tauot maltillisena. Kotona häiriötekijöitä on enemmän kuin esimerkiksi koulussa tai kirjastossa, joten päivät kannattaa suunnitella erityisen tarkasti. Tauot voivat venyä helposti ja näin ollen lukupäivästä tulee myös pitkä. Olen suunnitellut erittäin toimivan rungon opiskelupäiville, jonka avulla rutiinit säilyvät ja päivä on tehokas. Näin oppiminen on mahdollisimman tuloksellista …

Perhe

SISARUSKUUME ISKI PERHEESEEMME. MIKÄ ON PARAS IKÄERO LAPSILLE?

Onko kaksivuotias tarpeeksi vanha isosiskoksi vai pitäisikö esikoisen saada olla ainokainen pidempään? Mikä on paras ikäero juuri meidän perheelle? Tätä on pohdittu meillä esikoisen syntymästä asti, sillä olemme aina tienneet haluavamme useamman kuin yhden lapsen. Mielipiteitä tähän asiaan taitaa olla yhtä monta kuin on perheitäkin. Osa on sitä mieltä, että pienellä ikäerolla saaduista lapsista on …