Perhe

NUORENA ÄIDIKSI – KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA

Olen aina tiennyt haluavani nuorena äidiksi. Olen myös aina kokenut suurta kiitollisuutta siitä, että äitini on minua vain 20 vuotta vanhempi. Uskon, että se on yksi suurimmista syistä, miksi olemme aina olleet niin läheisiä. On muutenkin ihanaa, kun vanhemmat ja isovanhemmat ovat nuoria. Tavallaan käsite nuori äiti on mielestäni hassu. Olen äiti siinä missä 30-vuotiaskin nainen. En koe, että ikä on mittari sille, milloin on valmis vanhemmaksi. Toiset ovat valmiita jo parikymppisenä, toiset vasta kolmekymppisenä ja jotkut eivät ole koskaan. Minä tunsin itseni valmiiksi, kun löysin oikean ihmisen rinnalle, jonka kanssa perheen halusin perustaa, suhteemme voi hyvin ja elämäntilanteemme oli suotuisa lapselle. Mieheni oli 28-vuotias ja minä olin 19-vuotias, kun aloimme yrittää ensimmäistä lastamme.

Mitkä olivat ensifiilikset, kun saimme tietää raskaudesta?

Raskaus ei ollut meille yllätys, vaan toivottu ja suunniteltu. Tuntuu, että nykyään automaattisesti ajatellaan raskauden olleen vanhinko, jos olet nuori. Se, että nuorena äidiksi tuleminen ei ole enää yhteiskunnassamme yhtä yleistä kuin ennen vanhaa, ei tee siitä silti yhtään huonompaa valintaa. Tunnen paljon parikymppisiä naisia, jotka ovat tietoisesti yrittäneet lasta ja tiedän myös 40-vuotiaita naisia, jotka ovat tulleet ehkäisystä huolimatta vahingossa raskaaksi. Iän takia ei siis kannata johtopäätöksiä tehdä. Ja usein ei suunnitellut lapset ovat silti loppupeleissä ihan yhtä rakkaita kuin kovasti toivotut lapset. Olin lukenut paljon raskauden yrittämisestä ja mahdollisista ensioireista, joten olin erityisen herkkänä kaikille tuntemuksille. Minulla alkoi oudot vatsakivut, joista arvelimme olevani raskaana. Kun testiin tuli positiivinen viiva, olimme todella onnellisia, mutta toki niin suuri muutos elämässä jännitti myös meitä. Se on niin hassua, miten pissaat tikkuun ja koko elämä muuttuu!

Miten perhe ja ystävät suhtautuivat asiaan?  Muuttuiko kaveripiiri?

Ystävät ja sukulaiset olivat kaikki onnellisia puolestamme. Meillä ei ole kaveripiiri muuttunut lapsensaannin myötä ollenkaan. Toki olemme saaneet jonkun verran lisää kavereita vauvan synnyttyä, mutta vanhat ystävät ovat ihan samalla tavalla elämässämme kuin ennen.

Jääkö nuoruus kesken, kun saa lapsen?

Tämä riippuu varmasti paljon ihmisestä. Jos koet esimerkiksi juhlimisen ja spontaanit reissut tärkeänä osana nuoruutta, jää se varmasti osaltasi kesken. Itse en ole koskaan ollut mikään suuri bilettäjä, vaan olen aina tykännyt käyttää aikani ennemmin itseni kehittämiseen ja olen aina viihtynyt viikonloppuillat hyvin kotona. Minun nuoruuteni ei siis ole koskaan perustunut asioille, joita en lapsen kanssa voisi tehdä. Voin kehittää itseäni ihan samalla tavalla kuin ennen ja näen ystäviäni nykyään enemmän kuin ennen lapseni syntymää.

Huolettaako, miten lääkiksessä opiskelun ja perhe-elämän yhdistäminen tulee onnistumaan?

Ei huoleta. Mitä olen seurannut Suomen lääkiksessä jo opiskelevia, ei heillä käsitykseni mukaan mene yliopistolla tapahtuvaan sekä omatoimiseen opiskeluun yhteenlaskettuna perus kahdeksan tunnin työpäivää enempää aikaa. Toki ennen tenttejä pitää varmasti opiskella enemmän, mutta se on ihan okei. Koen, että on parasta olla pienet lapset, kun opiskelee preklinikka vaihetta, jolloin osassa yliopistoissa ei ole edes kauheasti läsnäolopakkoa (aion toki käydä luennoilla silti) eivätkä päivät ole niin pitkiä. Voisin kuvitella, että siirryttäessä klinikkaan ja myöhemmin työelämään, ei pienet lapset välttämättä ole paras vaihtoehto. Päivät ovat huomattavasti pidempiä ja töissä joutuu myös päivystämään. Silloin ei ehkä toivo kotona olevan pientä vauvaa. En myöskään itse haluaisi kuuden vuoden lääkiksessä raatamisen jälkeen jäädä heti kotiin, vaan on ihana päästä heti töihin oppimaan lisää ja kehittämään osaamista. Tästä syystä päätimme perustaa perheen ennen vaativien opintojeni alkamista. Uskon myös, että lapsille tulee aina löytymään tarpeeksi aikaa, vaikka urahaaveeni ovat kunnianhimoiset. Enkä todellakaan ole ainoa perheellinen, joka lääkiseen hakee tai siellä opiskelee.

Pelottaako erovanhemmuus, kun lapset on hankittu nuorena?

Tämä oli musta niin hassu kysymys. Tätä kysymystä perusteltiin sillä, että ihmisen aivot ja persoona kehittyvät 25-vuotiaaksi asti, minkä takia alle 25-vuotiaat kasvavat usein suhteessa erilleen. Ymmärtäisin tämän, jos olisimme oikeasti teini-ikäisiä, mutta toinen meistä on 30-vuotias ja toinen 21-vuotias. Tieteen näkökulmasta toisen meistä aivot ja persoona ovat siis jo kehittynyt ja toisen ei. Pitää varmasti paikkansa, sillä kyllä minä koen kasvaneeni ja muuttuneeni paljon äidiksi tulemisen jälkeen. Toistaiseksi olen kuitenkin kypsynyt ihan samaan suuntaan mieheni kanssa ja uskon, ettei mitään maailmaa mullistavaa ehdi enää seuraavan kolmen ja puolen vuoden aikana tapahtua. Olemme todella onnellisia yhdessä, niin onnellisia, että se välillä jopa itkettää. Olemme toistemme parhaat ystävät, meillä on yhdessä tosi ihanaa ja ennen kaikkea rakastamme toisiamme ihan valtavan paljon. Olisi minusta outoa tällaisessa tilanteessa pelätä eroa.

Nuorena äidiksi tulemisen plussat ja miinukset?

Aloitetaan plussista, koska niitä on huomattavasti enemmän. Uskon, että nuorella iälläni oli vaikutusta siihen, että raskauteni ja synnytykseni meni niin hyvin. Ja vielä enemmän uskon sen vaikuttaneen palautumiseeni. Kehoni palautui täysin ennalleen todella helposti ja nopeasti. Nuorina vanhempina jaksoimme myös katkonaiset yöt hyvin, emmekä kokeneet kauheaa väsymystä missään vaiheessa vauvavuotta. Jaksan myös leikkiä ja touhuta lapseni kanssa päivät pitkät väsymättä. Ja onhan se nyt siistiä olla vielä nuori ja hyvännäköinen äiti! (ymmärtäkää huumori) Ne todelliset plussat taitaa kuitenkin olla vasta edessäpäin. Uskon, että tulemme olemaan erityisen läheisiä nuoren ikäni vuoksi, tulen ymmärtämään lastamme ja hänen ikäistensä juttuja paremmin ja että jaksan pitkään touhuta ja tehdä lasten sekä mahdollisten lastenlasten kanssa. On myös ihanaa, että olemme vielä nuoria lastemme ollessa täysi-ikäisiä ja ehdimme sitten uudestaan elää kahdenkeskeistä elämää ja tehdä siistejä juttuja, joihin meillä ei nuorina olisi ilman lapsiakaan ollut mahdollisuutta. Kuten esimerkiksi haaveilevamme maailmanympärysmatka, jota varten ehdimme nyt kymmeniä vuosia säästämään.

Miinuksia en kauheasti keksi, koska ei vaan ole mitään pahaa sanottavaa. Ehkä se, että olisi kiva, jos ystävilläni useammilla olisi myös lapsia. Olisi kiva, kun voisimme viettää enemmän illanviettoja niin, että lapset ovat mukana. Toisaalta taas minulla on erikseen äitikavereita ja on kivaa, että vanhojen ystävieni kanssa voin viettää aikaa ilman lapsia, puhua muusta kuin lapsista ja olla muutakin kuin äiti. Ja onneksi myös mieheni puolelta meillä on kaveripariskuntia, jotka ovat saaneet lapsia viime aikoina.

Tässä oli vastauksiani kysymyksiinne koskien nuorena äidiksi tuloa. Minulle se on sopinut, mutta kaikille se ei todellakaan sovi. Ikää enemmän kannattaa miettiä omaa elämäntilannetta, kuten parisuhteen lujuutta, taloudellista tilannetta sekä ennen kaikkea sitä, onko valmis kantamaan vastuuta pienestä lapsesta ja muuttamaan omaa elämää tälle sopivaksi. Minulle näin on ollut juuri hyvä, enkä mitään vaihtaisi.

Minkä ikäisenä sinä olet saanut esikoisesi?

Halauksin, Nelly <3