näyttää 2 tuloksen(tulokset)
Opiskelu

MITÄ OPIN ENSIMMÄISESTÄ HAKUKERRASTA?

Eilen saatiin tulokset lääkiksen pääsykokeen ensimmäisestä vaiheesta. En tällä kertaa päässyt jatkoon, mikä oli kyllä ihan arvattavissa. Kulunut kevät on ollut meille hakijoille aivan kamala kaiken epätietoisuuden ja jatkuvien muutosten takia. Olen huojentunut, että kevät on ohi ja voin lopullisesti kääntää katseen kirjoituksia ja ensi kevään pääsykoetta kohti. Kuluneet 9 kuukautta ovat olleet todella opettavaisia …

Opiskelu

SUUNNITELMA SYKSYN YO-KIRJOITUKSIIN – TAVOITTEENA NELJÄ LAUDATURIA

Vihdoin me lääkishakijat saatiin tieto siitä, kuinka pääsykokeet tullaan nyt poikkeusoloissa järjestämään. Pääsykoekiintiö, jolla minun oli tarkoitus pyrkiä sisään, pienennettiin 49 %:sta vain 25 %:iin. Lisäksi ensimmäinen vaihe tehdään verkossa, mikä mahdollistaa vilpin käytön ensimmäisessä osassa. Mahdollisuuteni päästä sisään tänä vuonna laski siis olemattoman pieneksi. Niinpä oli aika kehittää uusi lukusuunnitelma kohti lääkistä. Toki aion …